suomeksiin Englishpå svenska

Urheilukeskukseen avataan MosaCafe kesän 2010 aikana

Urheilukeskuksen irtisanoman ravintolayrittäjän toiminnan loppuessa 31.5.2010 siirtyy kahvilatoiminta Tapanilan Urheilutalosäätiön hoidettavaksi. Keilahallin vieressä sijaitseva ravintolatila muutetaan urheilukeskuksen ylläpitämäksi MosaCafeksi. Valitettavasti muutostyö aiheuttaa häiriöitä kahvilapalveluihin kesäkuun aikana.

Kahvilatoiminnan perusteellisen muutoksen ja asiakaspalvelun kohottamisen lisäksi myös Mosahallissa sijaitseva kahvila Erätauko saa uuden ylläpitäjän, salibandyjaoston, myötä entistä pidemmät aukioloajat.

Päärakennuksen kahvilatila ja cateringtarjonta uudistetaan kesän aikana. Uusi järjestely tekee mahdolliseksi entistä yhtenäisemmän asiakaspalvelun keilahallin ja kahvilan osalta sekä täysin uusien tuotepakettien rakentamisen.

Tavoitteena on aloittaa kahvilatoiminta pienimuotoisesti mahdollisimman nopeasti kesäkuun aikana. Viimeistään avointen ovien päivänä 16.8. on palvelut tarkoitus laajentaa arkilounaisiin asti.

Pahoittelemme siirtymävaiheen aiheuttamaa häiriötä asiakkaillemme. Muutoksen myötä pystymme tarjoamaan iloisten ilmeiden urheilukeskuksen mukaisia ystävällisiä ilmeitä ja sydämellistä palvelua. Tervetuloa uuteen kahvilaamme!



Tapanilan Urheilukeskus 50-vuotias

Suomen monipuolisin sisäliikunnan tarjoaja, Tapanilan Urheilukeskus, juhlistaa 50-vuotista taivaltaan koko vuoden 2010. Kaikki juhlavuoden tapahtumat ovat nettiosoitteessa tapanilanurheilu.fi/juhlavuosi. Lue koko uutinen tästä.

Miljoonas vieras

Lilinkotisäätiössä työskentelevä Anne-Leena Paju on Tapanilan Urheilukeskuksen vieras numero 1 000 000 vuonna 2009. Lue koko uutinen tästä.

Salibandyn SM-ohjelma

Koska Mosahallissa on seuraava matsi? Erän miesten salibandyjoukkueen SM-ottelut löydät täältä.

iloisten ilmeiden kohtauspaikka
puh (09) 350 7077, fax (09) 3507 0727, Erätie 3, 00730 Helsinki