FIN

Linkit

Keilahallin panoramavideo
Kiipeilykeskuksen panoramavideo
Making Of -panoramavideo
Panoramakuvat
JJ-Net Group Oy

Taustaa

Panoramavideo on kahdeksasta erillisestä elokuvasta yhdistetty laaja kuvanäkymä. Sen ideana on tarjota katsojalle elokuva, josta näkee kaikkialle kuvattuun tilaan.

Elokuvassa on myös mahdollista omaehtoisesti liikkua, zoomata ja hakea lisätietoa. Elokuvan voi myös pysäyttää ja kelata takaisin alkuun.

Urheilukeskuksen elokuvat on kuvattu 360 astetta sivu- ja pystysuunnassa. 

Panoramavideon avulla saadaan aikaan vaikuttavia kokonaisuuksia, joihin saadaan upotetttua pieniä koulutuksellisia ja markkinoinnillisia tarinoita. Kuvattuihin tiloihin tutustuminen on vaivatonta, ja lisäksi urheilukeskuksen kuvissa on mittakaavaa antamassa eri lajien oikeita harrastajia.

Urheilukeskuksen panoramavideot, -kuvat ja nettisivut on toteuttanut tamperelainen JJ-Net Group Oy.

Tapanilan Urheilukeskuksen keilahallista ja kiipeilyhallista kuvattiin panoramavideot, joihin on upotettu pieniä tarinoita. Elokuvaa voi omaehtoisesti kääntää ja lähentää sekä haluttaessa pysäyttää. Voit seurata vaikkapa pääkuvassa näkyvän hulppean B-hallin kaarireitin katon kautta kiipeämisen niksit. 

Panoramaelokuvan kääntäminen ja zoomaaminen

Voit kääntää panoramavideon näkymää painamalla hiiren vasemman painikkeen alas ja liikuttamalla hiirtä panoramakuvan yllä. Voit myös lähentää tai loitontaa näkymää (ns. zoomata) hiiren avulla.

Panoramavideoiden sisällöt

Keilahalli

Mitkä sormet työnnetään keilapallon reikiin? Miten heitän palloa oikeaoppisesti? Miten lasten keilaramppi toimii? Voivatko aikuisetkin käyttää keilaramppia? Millainen on kahvapallo ja miten se toimii?

Nämä ja paljon muuta esitellään keilahallin panoramavideossa, joka ladataan tänne sivulle mahdollisimman pian.

Kiipeilykeskus

Miten varmistan kaverin kiipeämistä? Mitä tapahtuu, kun kaveri haluaa laskeutua? Kuinka itsevarmistavat toppas-laitteet toimivat? Pystyykö joku muka oikeasti yhtä seinää ylös ja katon kautta roikkumalla toista seinää alas?