FIN
Näytä Poimuri

Poimurin avulla voit pyytää lisätietoa lajista sähköpostiisi.

Lajimaatti
Eikö tämä olekaan sinun lajisi? Klikkaapa yllä olevaa banneria, niin Lajimaatti auttaa etsimisessä


Lajista on lisää kuvia FB-sivulla.

Katso yllä olevasta bannerista panoramanäkymä säbäkentille.

Linkkejä

Tapanilan Erän salibandyjaosto
Mosahallin yläkenttä
Mosahallin alakenttä
Suomen salibandyliitto
Wikipedia

Taustaa

Salibandy on sählystä kehittynyt sisätiloissa pelattava mailapeli, jota pelattiin ensimmäisen kerran Ruotsissa 1970-luvun alussa. Sählyn nimi muutettiin salibandyksi, kun laadittiin kansainväliset säännöt. Nimi juontaa juurensa jääpallon ruotsinkielisestä nimestä bandy.

Salibandy on suosittu laji erityisesti Ruotsissa, Suomessa ja Sveitsissä. Muuallakin sen suosio on kasvanut jatkuvasti, ja esimerkiksi kansainvälisellä salibandyliitolla on nykyään jäsenenä yli 30 maan salibandyjärjestöt.

Yhdellä joukkueella saa olla kerrallaan kentällä viisi kenttäpelaajaa ja yksi maalivahti. Maalivahdilla ei saa olla mailaa, ja hänet rinnastetaan kenttäpelaajaan ollessaan maalialueen ulkopuolella. Pelaajia voi vaihtaa vapaasti pelin aikana. 

Kenttäpelaajilta ei vaadita minkäänlaisia suojuksia, silti nykyisin jotkut käyttävät silmäsuojaimia ja säärisuojia. Useissa juniorijoukkueissa silmäsuojat ovat pakollisia. Maalivahdin pakolliset suojat ovat paita, pitkät housut ja kypärä.

Lähde: Wikipedia

Salibandy on lajeista näkyvin Tapanilan Urheilukeskuksessa. Eri ikäisiä harrastajia salibandyjaostossa on liki 1 400, ja Mosahallin kentät täyttyvät innokkaista pelaajista ilta toisen jälkeen. Ohjatun salibandyvalmennuksen taustalla on urheiluseura Tapanilan Erän salibandyjaosto.

Tapanilan Urheilukeskuksessa salibandyyn tarkoitettuja kenttiä Mosahallissa on kaksi: katsomollinen yläkenttä ja harjoituskenttä sen alapuolella.

Harrastajaprofiili/ Riku Holopainen

1. Nimi, ikä, laji
Riku Holopainen, 16, salibandy.

2. Kuinka kauan olet harrastanut lajiasi?
Vuodesta 2006, eli noin 7 vuotta.

3. Kuinka usein käyt treeneissä?
Viikossa treenejä tulee 7-8 plus pelit.

4. Onko sinulla muita liikuntaharrastuksia?
Ei ole, mutta yritän liikkua monipuolisesti kun on enemmän aikaa, esimerkiksi lomilla.

5. Mikä on paras saavutuksesi lajissasi/ urheilussa yleensä?
Joukkueena ollaan voitettu pari SM-kultaa ja Storvreta-Cupia.

6. Onko sinulla (kisa)tavoitteita tms., joita varten treenaat?
Joukkueella on tavoitteena voittaa SM-kultaa tänä keväänä. Tottakai haluan myös itse onnistua matseissa.

7. Mikä lajisi treeneissä on parasta?
Parasta treeneissä on monipuolisuus ja onnistumiset. Lajitreeneissä tehdään maaleja, kehitetään tekniikkaa ja joukkuepelaamista. Fysiikkatreeneihin on myös kiva mennä. Kovien treenien jälkeen on aina hyvä fiilis!

8. Millaiselle henkilölle harrastamasi laji sopii?
Mielestäni laji sopii kaikille! Jokaiselle löytyy varmasti sopiva joukkue omien taitojen ja tavoitteiden mukaan :)

9. Mitä lajisi vaatii harrastajalta?
Laji vaatii taidon ja fyysisen kunnon lisäksi myös kyvyn pelata yhdessä joukkueena