suomeksiin Englishpå svenska

Jamkids on täynnä musiikin oppimisen riemua

Jamkids on yksityinen pääkaupunkiseudulla toimiva musiikkikoulu. Toimintamme perusajatuksena on musiikin ilon tarjoaminen kaikille. Kaikki pääsevät mukaan, pääsykokeita ei pidetä.

Jamkids musiikkikoulussa musiikin perustaitoja opitaan hauskalla ja innostavalla tavalla. Musiikkiharrastus tukee lapsen kokonaisvaltaista kehitystä. Lisäksi sosiaaliset yhteistyötaidot kehittyvät ryhmässä toimimisen ansiosta.

Kaikki Jamkids-opettajat ovat korkeasti koulutettuja musiikin ja kasvatuksen ammattilaisia. Tunnit suunnitellaan työryhmässä ja jokainen opettaja työskentelee samojen standardien mukaisesti. Opetuksen taso on siis yhtä korkea jokaisessa opetuspisteessämme.

Musiikkikoulumme Taapero-, Tenava-, Junnu- ja Aikuisten ryhmien keskeisenä soittimena ovat modernit 5-kieliset kanteleet. Kantele pysyy kaulassa jo yksivuotiaalla lapsella ja tarjoaa siitä eteenpäin eri ikäryhmille iloa ja haasteita aina aikuisikään asti. Kanteleryhmien lisäksi tarjolla on myös rytmiryhmiä ja vauvamuskareita.

Yksi Jamkids Musiikkikouluni opetuspisteistä sijaitsee Tapanilan Urheilukeskuksen tiloissa.

Musiikkikoulumme tarjonta

  • Vauvamuskari (0-1 v)
  • Taaperot (1-3 v)
  • Tenavat (4-5 v)
  • Junnut (6 v - )
  • Aikuiset
  • Perhebändi
  • JamBeat –rytmiryhmä (5-7 v) 

 



Lisätietoja ryhmistä, opetusajat, hinnasto ja ilmoittautumiset

Jamkids Musiikkikoulu
Espoo – Helsinki – Järvenpää – Kirkkonummi – Vantaa
www.jamkids.fi

info(at)jamkids.ti
0400 944 222



 Erätie 3, 00730 Helsinki, (09) 350 7077, info(at)tapanilanurheilu.fi