suomeksiin Englishpå svenska

Suomen kaunein keilahalli

Hallipäällikkö Ismo Kosolla on syystä hymy herkässä. Kesän 2008 aikana tehty Tapanilan keilahallin modernisointi on onnistuneesti takana. Kymmenen uudenhohtavaa laminaattirataa on vihitty käyttöön ja jo ensiheitoilla hyviksi todettu.


Radat ja heittoalue ovat loistavassa kunnossa ja Powerade-maailmaan brändätty


Kesällä 2009 rakennettu uusi ravintola-alue rajautuu kauniisti keilahallin heittoalueeseen

Keilahallilla on pitkä historia. "Tapanilan keilahalli sai alkunsa vuonna 1963, jolloin nykyisen liikuntasalin tiloihin Erätaloon rakennettiin keilahalli jossa oli neljä rataa", muistelee Ismo. Alkuun keilat nostettiin ihmisvoimin pystyyn, ja pallotkin palautettiin heittäjille painovoiman avulla ratakourujen välissä. Innostus oli kuitenkin kova.

Niinpä vuonna 1984 avattiin kymmenratainen keilahalli nykyiselle paikalle. Avajaisissa oli suuri joukko tuon ajan merkkihenkilöitä ihmettelemässä uudenaikaisinta keilateknikkaa. Monitorijärjestelmä, johon oli kytketty automaattinen pistelasku, oli ainoa lajissaan Suomessa.


Runsaasti unelmasarjoja

Puuradat osoittautuivatkin oivallisiksi heittää. Täysiä 300-sarjoja on Tapanilassa heitetty runsaasti, yksin kesäkuussa viimeisen Tapanilan Ventti - puuratakisan aikana peräti kahdesti. Toisen niistä heitti Olli Hossa, joka teki samalla perinteikkäiden puuratojen kruunuksi uuden Suomen ennätyksen 21 kierroksen sarjassa.

"Uusien laminaattiratojen myötä heitto-olosuhteet ovat entistäkin paremmat", toteaa Ismo ylpeänä. Myös uudet apuvälineet saavat Ismolta kiitosta: "Kaikkien ratojen reunoilla on nyt nostettavat bumperit jotka estävät pallon lipsahtamisen kouruun. Se tarjoaa onnistumisen elämyksiä lapsille ja erityisryhmäläisille". Halliin on hankittu kahvallisia keilapalloja, joiden avulla heittäminen onnistuu myös niille joiden olkapää, ranne, sormet tai kyynärpää ei kestä normaalia keilapalloa. "Kahvapallo sopii myös pitkäkyntisille heittäjille", naurahtaa Ismo.

Viihtyisä ja muunneltava kokonaisuus

Oma lukunsa ovat hämähäkki- ja moottoritiekuvioidut laminaattiradat, jotka tuovat eloa hohto- ja perhekeilailuun. "Tarmin Oy:n toteuttaman uudistuksen ansiosta saimme koko heitto- ja rata-alueesta yhtenäisen kokonaisuuden. Meille räätälöidyt tuolit ja sohvat ovat liikuteltavia, ja siten hallia voi hyödyntää aiempaa monimuotoisemmin", Ismo maalaa. Uudet Toshiban tulos- ja infokanavamonitorit valjastetaan keilatulosten ohella tapahtumien elävöittämiskäyttöön. "Jo nyt tarjoamme keilakilpailujen tulokset lähes reaaliaikaisina nettisivuillamme ja infokanavissamme.


Hohtovalaistuksessa radat hehkuvat -  hohtokeilailun ystävät tervetuloa!


Keilahallin modernisointi on ensimmäinen osa kokonaisuutta matkalla kohti monitoimitilaa:  "Ensi kesänä uudistamme täysin keilahallin yhteydessä olevan ravintolan. Keilahalli ravintoloineen on Tapanilan Urheilukeskuksen käyntikortti", tiivistää Ismo. Mutta jo nyt Helsingin hohtavimmat radat ovat valmiina ottamaan vastaan keilailun ystävät. Ismo toivottaakin ihan kaikki tervetulleiksi kivan harrastuksen pariin: "Keilailu sopii kaikille vauvasta vaariin."

Köpi teki sen taas!

Hallin modernisointi toteutettiin Kyösti Tahvanaisen johdolla. Hänen mielestään Tapanilan Keilahalli on eräs Suomen kauneimmmista: "Todellinen helmi, jonka ilmavan heittoalueen veroista saa hakea Stavangerista asti". Kyöstillä on asiasta vankka näkemys, sillä hän on vuodesta 1984 lähtien rakentanut ja uudistanut kaikkiaan 250 keilahallia ympäri maailmaa.


Kyösti "Köpi" Tahvanainen (oik.) paremman puoliskonsa kanssa tauolla työmaalla. Oikeassa yläkulmassa huoltoaukko, jonka kautta liikuteltiin tuhansia kiloja tarvikkeita

Itse asiassa Kyöstin keilahalliura alkoi juuri Tapanilasta, jota hän oli 24 vuotta sitten rakentamassa.  "Yhteen heittorataan nakutettiin vasaroilla paikan päällä kaikkiaan 3 700 tylppäkärkistä kierrenaulaa. Heittorata naulattiin ilman liimaa 39:stä todella kovapintaisesta keltavaahteraisesta ratalistasta", muistelee Kyösti. Rataa kohden kului kahdelta mieheltä sata työtuntia, ja kaikkiaan puulistaa pätkittiin kymmeneen rataan kilometri.

Laminaattiuudistus oli puuratojen rakentamiseen verrattuna ajallisesti lähes puolet nopeampi toteuttaa. Huolella alustetun pohjarakenteen päälle yksinkertaisesti ruuvattiin suurina levyinä paikalle toimitettu AMF/Qubica-laminaattikate. Ripeän rakentamisen ohella Kyösti summaa laminaattiratojen muut edut: "Laminaaatti on erittäin helppo huoltaa, sillä sitä ei tarvitse lakata eikä välihioa. Pinta on yhtenäinen eikä kulu, jolloin olosuhteet ovat aina erinomaiset kilpaheittäjille".

Samalla hän paljastaa että heittoradan perustaa ei olekaan höylätty aivan tasaiseksi: "Kilpaheittäjiä kiinnostava radan koveruuskin pysyy laminaatin ansiosta käytännössä aina samana. Laminaatti pitää hyvin muotonsa, sillä onhan paperin ja hartsin seoksesta tehdyn levyn puristusvoima peräti 15 000 kg neliösenttimetrillä". Laminaatti kestää siis loistavasti sekä ammattilaisten kierteet että harrastelijoiden aavistuksen pomppuisemmat heitot. Ei muuta kuin testaamaan!

Oheinen artikkeli on alunperin julkaistu Tapanilan Urheilu 3/2008 - lehdessä. Kuvat Jari Paulamäki.




Ismo Koso (vas.) ja ratamestari Janne Oinonen välissään takavuosien keilahallin (narulla pystyyn vedettävä) keila.


Hohtokeilatessa halli hohtaa upean sinisenä.

 Erätie 3, 00730 Helsinki, (09) 350 7077, info(at)tapanilanurheilu.fi