FIN

Tapanilassa on keilattu vuodesta 1963 lähtien. Aluksi nykyisen Erätalon Liikuntasali 3:n paikalle kohosi neliratainen halli, jossa keilapallot palautettiin ihmisvoimin kouruja pitkin. Pääkuvassa näkyy päivitetty halli, jossa pallot palautuvat koneellisesti.

Päärakennukseen valmistui vuonna 1984 kymmenratainen, moderni keilahalli, jossa oli mm. Suomen ensimmäinen koneellinen pistelaskujärjestelmä. Se ei toiminut, mutta oli muuten vakuuttava ilmestys. Keilahallin puuradat vaihdettiin laminaatteihin vuonna 2008, jonka jälkeen ilmava halli on sekä kilpa- että hupikeilaajien suosiossa.

Keila 2
Tyylikäs heitto keilahallin alkuvuosilta.   
  
Keila 1
Lauri "Kenkä" Westerberg antaa heitto-ohjeita.   
  
Keilahalli
Päärakennuksen kymmenratainen, ilmava halli. Monitoreissa ensimmäinen pistelaskujärjestelmä, joka ei toiminut.   
  
Keilavaus kopio   

Uuden keilahallin avajaiset oli näyttävä tapahtuma, jossa oli paljon merkkihenkilöitä.

  
Keila 3
Keilainnostus oli kova, ja urheiluseura Tapanilan Erän keilajaosto teki hyvää työtä.
  
Timanttisaha
Vuonna 2009 timanttisahattiin vanhan infopisteen paikalle kulkuväylä keilahalliin. 
  
Keilarata
 Samalla vaihdettiin puuradat laminaattisiin. Urakka oli melkoinen.  
  
Keilahalli pade n kopio
Lopputulos on hieno, hohtokeilatessa halli hohtaa upean sinisenä.