suomeksiin Englishpå svenska

Vain voitto ratkaisee

Liituraitapukuihin sonnustautuneet verenhimoiset investointipankkiirit parveilevat toimiston kiiltävillä käytävillä. Puhelimet soivat, ikkunoiden takana kohisee pääkaupungin ydinkeskusta. Raha liikkuu.

Ja kun kilpailunhaluiset pörssihait ryhtyvät rentoutumaan urheilun parissa, paremmuusjärjestykseen asettautuminen on kaikkein tärkeintä.

Kivaa yhdessäoloa

Investointipankki ICECAPITALIN toimitusjohtaja ja perustaja Ari Lahti ideoi yrityksensä virkistyspäiväksi mailapeliturnauksen yhdeksän vuotta sitten. Turnauslajeina olivat pöytätennis, sulkapallo ja tennis.
– Tenniksessä oli pelaajilla liian isot tasoerot, ja kun yhden kaverin akillesjänne meni poikki sulkiksessa, siitä luovuttiin. Keilaamisesta innostuttiin jo ensimmäisenä vuonna, ja jousiammunnasta kiinnostuttiin Tapanilan Urheilukeskuksen hyvien palvelujen vuoksi.

Nykyään Tapanilassa jo kolme peräkkäistä kertaa järjestetyn mailapeliturnauksen lajeina ovat pöytätennis, jousiammunta, keilailu ja tikanheitto.
– Turnauksella on kaksi tarkoitusta; se on kivaa yhdessäoloa hiukan vapaammissa merkeissä, mutta sisältää myös tietynlaista kilpailua, joka kuuluu tähän bisnekseen, toimitusjohtaja tiivistää.

Ensi vuonna ICECAPITALIN mailapeliturnauksessa saatetaan kokeilla jotakin uutta lajia. Uusia lajeja voidaan ottaa mukaan, kunhan niissä lasketaan pisteitä. Turnauksen kohokohta on usein keilaus.
– Se on yllättävä laji, jossa omaan suoritukseen vaikuttaa myös muiden sijoittuminen. Meillä on joskus kaverit juhlineet varmaa voittoa jo ennen
keilaamista, mutta yhtäkkiä piste-ero on kuroutunut umpeen.

”Hirveän hyvä paikka”

ICECAPITALIN urheilullinen virkistyspäivä kesti alun perin viikonlopun, mutta nyt turnaus on kutistunut yhdeksi tehopäiväksi. Tapanilan Urheilukeskusta toimitusjohtaja Lahti kehuu monipuolisuudesta; eri lajien harrastamiseksi ei ole tarvinnut sinkoilla ympäri kaupunkia.
– Urheilukeskuksen palvelut ja järjestelyt ovat toimineet hyvin, meidän tarpeisiin hirveän hyvä paikka.

Luonnollisesti investointipankin urheilukisassa on myös kimmeltävä palkintopokaali, johon kaiverretaan vuosittain uuden voittajan nimi. Eikä ole lainkaan yhdentekevää, mille yhtiön toimipisteelle palkinto menee.
Tänä vuonna palkintopystiin raapustetaan toimitusjohtajan nimi.
– Voitto oli suuri unelmieni täyttymys. Olen osallistunut yhtä kertaa lukuun ottamatta kaikkien vuosien turnauksiin, ja nyt vihdoin sain kiinnityksen pokaaliin, Ari Lahti hymyilee. 

ICECAPITAL-konserni

ICECAPITAL on työntekijöidensä omistama, riippumaton investointipankkitoimintaan, varainhoitoon, pääomarahastoihin ja arvopaperivälitykseen keskittynyt pohjoismainen konserni, jossa työskentelee noin 60 rahoitusalan ammattilaista. Toimistot sijaitsevat
Helsingissä ja Tukholmassa.

Ari Lahti on ICECAPITALin perustajaosakas ja toimitusjohtaja. Lahti on toiminut useiden suomalaisten yritysten ja organisaatioiden hallintoelimissä, kuten esimerkiksi Helsingin Arvopaperipörssin hallituksessa ja Jalkapalloliiga ry:n hallituksen puheenjohtajana. Tällä hetkellä hän toimii Beltton-Yhtiöt Oyj:n hallituksen puheenjohtajana ja Veikkaus Oy:n hallituksen jäsenenä.

Lahti on myös Kuopion Palloseuran jalkapalloliigajoukkueen toimintaa pyörittävän osakeyhtiön pääomistaja.


Yllä olevasta bannerista saat auki tarjouspyyntölomakkeen juuri sinun näköisesi päivän rakentamiseksi

Tämä artikkeli on julkaistu elokuussa 2009 ilmestyneessä Tapanilan Liikunta-lehdessä. Teksti Meri Eskola, kuvat Juha Haapakoski. Lataa lehdessä ollut sivu .pdf-tiedostona tästä.

ICECAPITALin perinteinen Mailapeliturnaus 2009

10.00–12.00 Pöytätennis
12.00–13.00 Lounas
13.00–14.30 Jousiammunta
14.30–16.00 Mökkitikkakisa
16.00–18.00 Saunominen
18.00–19.00 Hohtokeilaus






 Erätie 3, 00730 Helsinki, (09) 350 7077, info(at)tapanilanurheilu.fi