suomeksiin Englishpå svenska

Zumba nyt myös Tapanilassa!

Zumba on tehokas ja hauska fitness-tanssitunti, jonka perusajatuksia ovat liikunnan ilo ja liikkeiden helppous. Zumba on kehoa ja mieltä hoitavaa iloliikuntaa. Tunnin aikana yhdistellään useita musiikki- ja tanssityylejä, joista kootaan dynaaminen, innostava ja tehokas paketti.

Kurkista Tapanilan Urheilukeskuksessa pidettävät zumba- ja tanssitunnit täältä.

Zumbassa hyödynnetään aerobicille tunnusomaista intervalli- ja kestävyysharjoittelua, jolla saadaan maksimoitua kehon kaloreiden kulutus ja rasvanpoltto. Siihen yhdistetään helppoja tanssiaskelia vuoroin nopeaan ja hitaaseen rytmiin. Jokainen tunti on ainutlaatuinen ja hauska.

Tanssiaskeleista opetellaan ensin perusaskeleet, jonka jälkeen ohjaaja antaa vaikeampia variaatioita vaihtoehdoiksi. Kukin voi tasonsa mukaan jäädä joko tekemään perusaskelkuvioita tai kokeilla haastavampia variaatioita. Siksi zumba sopii sekä vasta-alkajille että pidempään liikuntaa harrastaneille.

Zumban historia

Kolumbialainen fitness-ohjaaja "Beto" Perez huomasi kerran aerobic-tunnilleen ajaessaan unohtaneensa kaiken aerobic-musiikin kotiin. Hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa tunti alusta alkaen uudestaan automatkalla. Hän käytti tunnin rakennusaineena sitä musiikkia, jota hän kuunteli autossaan. Se oli perinteistä salsaa ja merenqueta – ei lainkaan perinteistä aerobic-musiikkia.

Sittemmin zumba -villitys on kasvanut räjähdysmäisesti. Nykyään Zumbaa opettaa 12 000 ohjaajaa yli 35 eri maassa, ja zumbaa tanssii yli 3 miljoonaa ihmistä.
 




Let´s zumba ja pidetään hauskaa!

Zumba tarjotaan osana Tapanilan Urheilukeskuksen yritysryhmäpalveluja.



Klikkaamalla yllä olevaa banneria voit pyytää tarjouksen myös zumbasta

Myös harrastajille

Harrastajille on tarjolla myös ohjattua zumbaa Tapanilan Urheilukeskuksessa.

 Erätie 3, 00730 Helsinki, (09) 350 7077, info(at)tapanilanurheilu.fi